
Alpakan tiineys ja synnytys



Alpakan astutus/synnytys
Monet ihmiset olettavat, että alpakoita kasvatetaan ja hoidetaan kuten muita maatilan eläimiä. Tämä on väärä oletus. Alpakat ovat ainutlaatuisia, eivätkä ne ole kuten muut eläimet.
Jos haluat kasvattaa ja hoitaa alpakoita menestyksekkäästi, sinun täytyy tietää kaikki niiden erityispiirteet. Näihin kuuluu sekä biologisia että emotionaalisia tekijöitä. Käyn tässä läpi muutamia näihin liittyviä asioita.
Milloin emät sukupuolikypsiä? – Vaikka emät ovat yleensä sukukypsiäiä jo 10-14 kuukauden iässä, Niin suositeltava on kuitenkin astuttaa vasta, kun emä on saavuttanut 15-18 kuukauden iän ja vähintään n.45-50kg.
Itse en kuitenkaan suosittele tätä. Se olisi hieman sama kuin "teiniäidiksi" ryhtymistä. Myöskin keskenmenot ovat aika yleisiä näissä tapauksissa ja myös synnytyksen jälkeen emät eivät välttämättä ole parhaimpia emiä näin nuorina ja tällöin saatat joutua pahimassa tapauksessa pulloruokkimaan vasaa. Kannattaa myös muistaa että emien munasarjojen toiminta ei saavuta täyttä potentiaaliaan ennen noin 17 kuukauden ikäisenä.
Orit – orit voivat alkaa astumaan ja saamaan emät tiineiksi jo 13-24 kuukauden iässä, Mutta paras aika alkaa astuttaa on vasta 24kk iässä (tällöin eivät kuitenkaan välttämättä ole ihan vielä parhaassa "tehossaaan" ) Ja monet eivät oikein edes tajua mitä pitäisi alkaa. tekemään. :)
Indusoitu ovulaatio – Toisin kuin ihmisillä, alpakalla ei ole "kuukautiskiertoa", ja ovulaatio alkaa astumisen myötä. Ovulaatio tapahtuu yleensä 24-48 tunnin kuluttua astumisesta.
Alpakan penis – Alpakan penistä on usein kutsuttu korkkiruuviksi. Se on pitkä ja ohut (n 20cm), ja se on kaareva. Korkkiruuviosuudessa on kärki, jota käytetään kohdunkaulan laajentamiseen ja kohtuun pääsemiseen astuttaessa.
Vaikka tämä fyysinen ominaisuus toimii hyvin emien astuttamisessa, se voi myös aiheuttaa merkittävää vahinkoa. Kohtutulehduksia, keskenmenoja (ja jopa kuoleman emälle, jos astumista tapahtuu liian usein.)
Tästä syystä pidämme orit ja emät AINA erillään.
Kannattaa muistaa että kastraatio (jota myös kutsutaan geldingiksi) ei muuta peniksen muotoa tai kykyä astua emää. Kastroitu ori voi siis silti aiheuttaa merkittävää vahinkoa alpakka emälle. EI SIIS SEKA LAUMAA KOSKAAN!
Cushing – Jos emä on kiinnostunut astumisesta, se menee maahan ja sallii orin astua. Tätä asentoa kutsumme cushingiksi. Jos alpakka ei ole kiinnostunut, se juoksee pois ja välttelee oria kaikin mahdollisin keinoin..
Orgling – on ääni, jota orit tekevät astumisen yhteydessä. Se on eräänlainen "pörinä ääni", joka liittyy seksuaaliseen käyttäytymiseen ja jonka ori tuottaa houkutellakseen emiä tai osoittaakseen kiinnostuksensa astumiseen.
Ja emät reagoivat siihen menemällä maahan valmiiksi astuttaviksi. Tämä ääni toimii tavallaan "seksuaalisena kutsuna", joka kertoo emille, että ori on läsnä ja valmis lisääntymään.
Orgling on siis tärkeä osa lisääntymisprosessia alpakoilla ja muilla kameliaeläimillä. Blogi
Riimujen käyttö vs. laidunastutus – Pienemmillä tiloilla, kuten meillä, käytämme riimuja astutuksessa, mikä tarkoittaa, että tuomme orin riimussa emän luokse aitaukseen ja osoitamme hänelle, minkä emän haluamme astutettavan.
Me valitsemme orit ja naaraat värigenotyypin, kuidun, rakenteen, genetiikan ja sukulinjan perusteella.
Kun ori on astunut, viemme hänet takaisin aitaukseensa.
Laidunastutus on hyvin erilaista ja tapahtuu joillain suurilla tiloilla, joissa on satoja eläimiä.(enemmänkin ulkomailla, en tiedä suomessa tilaa joka näin tekisi) Laidunastutuksessa ori jätetään suuren emä lauman kanssa noin kuukauden ajaksi.
Hän käy emien luona ja tekee työnsä, kunnes kaikki emät ovat tiineitä. Kokenut ori on tarpeeksi älykäs tietämään, kuka on avoinna (käytettävissä) ja kuka on tiineenä ja tarvitsee olla rauhassa.
Drive by -astutus – Drive by -astutus tapahtuu, kun käytetään jonkun toisen oria astutukseen.
Tällöin ori tai emä viedään tilalle, jossa astutus tapahtuu. Drive by -astutus on melko helppoa oreilla, erityisesti jos ne ovat tehneet sitä aiemmin.
Pojat tietävät, että he ovat menossa treffeille ja tietävät miten homma hoidetaan, kun he pääsevät perille. Emät ovat erilaisia. Jotkut emät eivät ole moksiskaan kun taas toiset ovat liian stressaantuneita, eikä se toimi.
Alpakan sylkitesti – Jos emät ovat jo tiineenä, se ilmoittaa sen orille "aggressiivisesti" sylkien. (Lilja, juoksee kirjaimellisesti oria kohti, sylkäisee ja lähtee pois.)
Kutsumme tätä käyttäytymistä positiiviseksi sylkitestiksi. Ja vaikka se saattaa kuulostaa hullulta, tämä sylkitesti on noin 80-90 % tarkka.
Alpakan tiineys – Alpakan tiineysaika on noin 11,5 kuukautta.
Meillä keskimääräinen kesto on ollut 335 ja 355 päivän välillä. Pisin tosin on ollut 370. Olen myös kuullut että joilla on kestänyt jopa yli 380-400 päivää.
Jos olen 100 varma astumisajasta, en anna tiineyden mennä hirmuisesti yli 370, yleensä näissä tapauksissa on ollut komplikaatioita, virheasentoja ja pahimmassa tapauksessa vasat kuolleet.
Tällaisessa tilanteessa turvallisinta on käynnistää synnytys osaavien eläinlääkereiden kanssa.
Tiineyden aikana on hyvä antaa myös emille hieman extra ruokaa. Varsinkin jos heinässä ei ole tarpeeksi raakavalkuaista (alle 10%)
ja extra D-vitamiini lisät olisi hyvä antaa 2 kuukautta ennen synnytystä.
Kannattaa myös seurata emien käyttäytymistä kun synnytys alkaa lähestymään.
Emän käyttäytmisen merkeistä pystyy aika hyvin arvaamaan että onko se vasa tulossa lähipäivinä.
Yleisimmät merkit:
1. Limatulpanirtoaminen
2. Supistukset ja ns alienbutt. (näitä voi tulla kyllä jo paljon aikasemminkin. vasan potkut näkyy vaginan yläpuolella.) 3. Emä alkaa syömään enemmän
4. Emä hymisee enemmän kuin normaalisti "puhuu lapselleen"
5. Nousee ja menee maate usein.
6. vagina alkaa olemaan turpeinen ja kovastikin jo auki.
7. vedet tulee. (tästä synnytyksen pitäisi tapahtua tunnin sisällä.)
Jos vasa syntyy paljon aikaisemmin esm alle 330 päivää silloin tämä saattaa tarvita ylimääräistä apua.
Tärkeää on saada vasalle emän terni alle 8h sisällä. Koska siinä on vasalle kaikki tarvittava immuniteetti suoja seuraaville kuukausille.
Mistä tietää että onko vasa "keskonen"
Paino on alle 5kg, korvat eivät ole pystyssä, huono imurefleksi, ei kykene nousemaan itse pystyy, kynnet ovat kumimaisen "massan peittämät".
(vastasyntyneellä on normaalisti kynsissä ns. suojakalvot jotka irtoaa itsestään heti syntymän jälkeen. Ei siis kannata sekoittaa tähän.)
Kuten huomaat, alpakat ovat ainutlaatuisia, eivätkä ne ole kuten muut maatilan eläimet, kun kyse on anatomiastaan, kehon toiminnastaan ja lisääntymisestä. Eli tarkoittaa sitä että jotta voi hoitaa eläimiään parhaalla mahdollisella tavalla. Tulee opiskella aika lailla itse. Harvalla eläinlääkärilläkään on vielä osaamista alpakoista..
Alpakan synnytystys
Kun synnytykset lähenee tuon emät talomme etuaitaukseen jossa on kamerat seuraamassa tilannetta.
Säännöllistä tarkkailua yleensä noin kuusi viikkoa ennen 11,5 kuukauden laskettua aikaa.
Alpakat syntyvät yleensä klo 7-15 välillä, ja jos ne syntyvät myöhemmin, on tärkeää varmistaa, että vasa (cria) on kuiva ennen iltahämärää (ja tarvittaessa tuoda se ja emä sisälle pihattoon).
Valtaosa vasoista syntyy, nousee ylös ja syö itsenäisesti ilman apua jo ensimmäisen 30 min sisällä.
Koska emät eivät puhdista vasoja ollenkaan, on suositeltavaa että vasa kuivataan heti syntymän jälkeen puhtaalla (ilman hajusteita) pyyhkeellä, varsinkin jos on kylmä tai märkä (suoja voi olla tarpeen – varsinkin alkukesästä – ja saatat joutua pukemaan tarvittaessa vasalle takin. itsellä on n. 25-30 kg koiran takki).
Tarkista aina että vasan hengitystiet (nenä ja suu) ovat puhtaat ja ilman limaa. puhdista napanuoran bepantinella joka on laimennettu vedell. (väri teen väristä) Tämä estää infektion ja mahdollisen tulehdukset sekä karkoittaa kärpäset . Yleensä vasat saattavat syntyvät kakkakasaan kun emä alkavat ponnistamaan.
On tärkeää muistaa myös emä – tarkista, onko hänen jaloissaan tai hännässään verta, ja pese se pois, jotta kärpäset eivät ala pörräämään väärissä paikoissa.
Emän tulisi synnyttää jälkeiset parin tunnin kuluessa synnytyksestä, ja ne tulisi poistaa ja hävittää. kannattaa myös tarkistaa jälkeiset että se on kokonainen. Jos on epäilys että kaikki ei ole tullut pois, kannattaa emää seurata harvinaisen tarkkaan. Yleensä kohtu puhdistaa itsensä ja jälkipolttojen kanssa loputkin tulevat ulos.
Mutta esm itselle Armilla alkoi tulla jälkeisiä vielä viikko synnytyksen jälkeen ja vaikutti siltä että kaikki ei ollut ihan kunnossa tytöllä. Joten kutsuin eläinlääkärin paikalle ja annoimme viiikon antibiootti kuurin.
Tämän jälkeen emäkin vaikutti paljon pirteämmältä ja kaikki oli hyvin. Hoitamattomana tästä olisi voinut seurata paljon pahempaa.
Emän maito ei yleensä ala nousemaan ennen kuin jälkeiset on synnytetty, joten on erittäin tärkeää varmistaa, että tämä on tapahtunut.
Kutsu eläinlääkäri jos jälkeiset eivät tule ulos 4-8h sisällä.